Koulutusjakso    Viikko 1    Viikko 2    Viikko 3    Ajatuksia   
Työpalvelus & epilogi       Kesäloman jälkeen - tietoa työstäni    Ohi on, suru pois    Palvelusta muistellen

Sivaripäiväkirja koulutusjakson ajalta, erä 15/04

VIIKKO 2

22.11. MAANANTAI: Paluu sivarin arkeen

7.00 herätys, suihku. Aamupalaa 7.40. Kahdeksan jälkeen palasin kämpille niitä näitä tekemään ja vein pyykkini pesulaan.
Legioonalaisen P-P Peisan taidekasvatusluento alkoi sikalassa yhdeksältä. Puolen tunnin päästä lähdin tosin lääkärintarkastukseen.
Palasin luennolle noin 10.30, mutta sikala oli tyhjä; ihmiset olivat tekemässä taidetta, piirtämässä kuvia ympäristöstä. Piirtelin sitten itsekin Sikalan aulaa. Kuvia katseltiin läpi 11.15 noin kymmenen minuutin ajan, jonka jälkeen pääsimme lounaalle (kala- tai kanapihvit ja riisi). 12 aikaan kämpille, jossa kirjoittelin sivaripäiväkirjaa.
Yhdeltä takaisin taideluennolle. 14.30 hajaannuimme taas piirtelemään, tällä kertaa joko jotain ekspressionistista tai abstraktia. Ekspressionistisen kokeilun epäonnistuttua piirsin jotain abstraktia. 15.40 kävimme läpi teokset (-15.55).
Neljältä oli päivällinen; keitto talon tapaan. Puoli viideltä menin tietokoneluokkaan nettailemaan niitä näitä. Puoli kuudelta kävin kanttiinissa kääntymässä, ostin askillisen Mynthoneita.
Kämpillä luin Christopher Leen elämänkertaa ja puuhasin kaikenlaista. Seitsemältä iltapalalle (leipiä ja omena, maito ja omenatee). Kahdeksan jälkeen kuuntelin musaa ja raapustelin. Yhdeksän jälkeen luin kirjaa ja hengailin. Nukkumaan ennen yhtätoista.

23.11. TIISTAI: Mitä jos sivari... (nukahtaisi luennolla?)

7.15 soitti rannekello herätyksen. Aamupesu. Standardi aamupala. Varttia yli kahdeksan suunnistin Midgårdia kohden. 8.50 Oinaalan Sampsa alkoi luennoida militarismista, sotilaallisista uhkakuvista (Mitä jos ryssä tulisi?) jne. Vajaan tunnin luennoinnin jälkeen pidettiin tauko, ja sen jälkeen joku legioonalainen puhui viitisen minuuttia totaalikieltäytymisestä ja alustavasti keräsi mahdollisten totaalikieltäytyjien nimiä (hyvä ettei sitä listaa sekoitettu paikallaololistaan). Oinaala jatkoi ja luennointi loppui noin 11.20.
Kävely keskukselle. Lounas (perunat, tomaattisilakat, joku marjasoosi).
Kävin nopeasti netissä, ja menin kämpille, ja tyhjässä huoneessamme minua odotti nootti Axen käytöstä huoneessamme. Suihkudödöistä kuulemma jää ikävä haju huoneilmaan. Kirjoitin reklamaation ja lähdin sikalaan. Asiasta ei paljoa myöhemmin puhuttu, mutta lupasin vähän hillitä deodorantin käyttöä huoneessa ja avata ikkunaa suihkutuksen ajaksi.
Martti Mattilan iltapäivän luento oli pasifismista (melko kiinnostavaa asiaa, mutta nukuttavaa syystä tai toisesta) jonka jälkeen ennätin poiketa kämpillä ennen päivällistä (joku keitto).
Ennen iltaluentoa ennätin poiketa kanttiinissa lukemassa Hesarin. Koulutusjakson aikana oli kaksi iltaluentoa, joilla "ajettiin sisään" yksi päivä viimeiseltä viikolta, jolloin se saatiin vapaaksi. Yhden päivän koulutusjakson neljänneltä viikolta saivat kaikki HL-vapaapäivän ja jos ei ollut luvattomia poissaoloja, kaksi päivää kuntoisuuslomaa. Näin mahdollistui koulutusjakson tiivistäminen kolmeen viikkoon.
Iltaluento alkoi kiinnostavalla huutokaupalla, jossa kaupattiin ystäviä, onnellisuus, tyytyväisyys, terveys, vene, talo vaimolla jne. Kullakin sivarilla "oli käytössä" kymppitonni, ja tuhlasin omani huutamalla veneen. Vasta huutokaupan jälkeen Timo Virtala kertoi illan aiheen, eli "Kivemman elämän puolesta" (johdettu MTV3 laajakaistan mainossloganista "hauskemman elämän puolesta"). Luennolla käytiin kiinnostavaa, elävää keskustelua ja kuultiin kiinnostavia juttuja sekä luennoitsijan että muiden suista.
Luento loppui noin 19.15, jolloin mentiin iltapalalle (2 leipää, maitoa pari lasillista, omena, omenatee). Kahdeksan jälkeen olin kämpillä ja katsoin Frendien finaalijakson.
Yhdeksän jälkeen luin kirjaa 20:tä yli kymmeneen. Iltapuuhat. Pääni tyynyssä noin 22.50.
Keskiyöllä talo oli äänekkäämpi kuin nukkumaan mennessä, mitä lie ihmiset siellä puhuivat ja puuhasivat, itse nukuin vaikka heräsin kerran tai kaksi.
Joku yökukkuja jyskytti huoneemme oveen noin 2.30 kun ei saanut unta (kaikki huoneessaolijat olivat sentään unessa), kyseli jotain ajanviettovälinettä (musiikkia?) Vilholta... krääh...

24.11. KESKIVIIKKO: Koulutusjaksolaisen perusarkea

7.00 herätys, suihku. 7.40 standardiaamupala. Pyykit pesulasta.
8.30 ensiapuluennolle, puhetta murtumista ja haavoista, sekä harjoiteltiin siteiden laittamista. Yksi video katsottiin.
Lounas noin 11:20 (keitto, kaksi näkkileipää, marjapuuro jälkiruoaksi)
Kämpille, jossa mm. ajoin parran.
Kello kolmetoista alkoivat Soliman Saadin luennot, aiheena maahanmuuttajat. Soliman itse oli muuttanut Suomeen yli kymmenen vuotta sitten, tavattuaan suomalaisen (tulevan) vaimonsa Kairossa. Mukava kaveri, ja puhui kiinnostavaa asiaa. Loppui noin 15:20. Kämpille.
Neljältä päivällinen (joku keitto), jonka jälkeen menin atk-luokkaan 50 minuutiksi. Varttia yli viiden lähdin kanttiiniin lukemaan Hesarin, ja vartin päästä siitä kämpille ja huoneeseemme, jossa odotti kauhea kaljankittausjengi pöydän ääressä. Kämppiksilläni oli muutamia vieraita. Lukurauhasta omassa huoneessa ei ilmeisesti tulisi mitään, joten otin kirjan mukaan ja menin huoneen ulkopuolelle lukemaan Lord of Misrulea (suomennettuna "Kaaoksen herra"?). Myöhemmin poikkesin huoneessa ja Vilho kyseli että eivät kai ne hänen kaverinsa häiritse. Sanoin ei ja poistuin huoneesta telkkaria katsomaan. Kahdeksan jälkeen katsoin nelosen uutiset ja Sillä silmällä, yhdeksältä tuttuun tapaan CSI. CSI:n loputtua kaljajengikin oli jo hajaantunut, mutta pöydällämme oli yhä noin 30 olutpulloa. Juttelin vähän huonetoverieni kanssa, ja sitten menin iltapuuhia tekemään. Pääni oli taasen tyynyllä jonkin verran ennen yhtätoista. Unen päästä sain äänien takia huomattavasti myöhemmin.

25.11. TORSTAI: Sivari on suomalainen sankari

Kello herätti kymmentä yli seitsemän. Aamupesulle. Aamupalalle 7.35. Söin kaksi leipää, muroja, join mehua ja maitoa. Sitten kävely Midgårdille, vetisessä, tuulisessa lumisateessa. Ei hauskaa...
Viime torstaiseen tapaan luennoitsijana oli Säteri, tällä kertaa aiheena oli suomalainen miehuus, miehisyyden myytit. Kertoili kiinnostavia tarinoita omasta isästään ja keskusteltiin aiheesta, jolloin pari koulutusjaksolaistakin kertoi kiinnostavia juttuja.
11:20 luento loppui ja kävely takaisin koulutuskeskukselle syömään. Lounaaksi oli lihakastiketta ja perunoita, jälkiruoaksi jotakin banaani-kanelimössöä. Ruoan jälkeen menin kämpille pakkaamaan laukkua valmiiksi iltasaunaa ja vähän jo viikonloppuakin varten, sekä siivosin enemmän tai vähemmän kaappiani.
Yhdeltä sikalassa Johanna Tuorila luennoi suomalaisuudesta. Aluksi katsoimme puoli tuntia paloja Studio Julmahovin jaksoista. Aiheesta syntyi myös aika kiinnostavaa keskustelua. Loppui noin 15.25. Kämpille. Kaikenlaista, katselin mm. kun yksi sivaritovereistani pelasi Gamecube -peli Eternal Darknessia. Täytyy muuten sanoa, että kun ensimmäisellä viikolla jollakulla oli mukana Playstation ja kaksinpelejä, tällä viikolla tämä mies oli tuonut Gamecuben, mutta (epähuomiossa?) vain yksinpelejä, jolloin muut lähinnä joutuivat seuraamaan hänen pelaamistaan. Muutkin tietenkin pääsivät konsolilla pelaamaan, mutta mäiskintäpelit tmv olisivat olleet sosiaalisempia, kuin yksinpelattavat räiskintäpelit.
Noin 16.25 painuin päivälliselle, joksi oli merimiespihvejä, punajuurta ja samaa jälkiruokaa kuin lounaalla. Sitten menin nettailemaan atk-luokkaan. Viiden jälkeen siirryin kanttiiniin lukemaan Hesaria ja Ruotuväkeä, jonka tilausta koulutuskeskukselle tuli vähän ihmeteltyä Tuomaan kanssa.
Sitten takaisin kämpille, jossa soittelin ja sovin detaljit seuraavan päivän saapumisestani Hämeenlinnaan kummisetäni luokse viikonlopuksi. Olin tehnyt hänelle tarjouksen seurastani, josta hän ei ollut voinut kieltäytyä.
Nappasin kylpyvarustein pakatun reppuni ja lähdin saunaan, jossa viihdyin noin tunnin verran. Iltapalalle saavuin puoli kahdeksan aikoihin. Söin pari leipää, omenan, join maitoa ja mansikkateetä. Menin kämpille ja keskustelin kämppis-Aapon kanssa. Aapo oli hyvin epäuskoinen, kun sanoin etten koskaan ole maistanut olutta, ja lopulta päädyin ottamaan kulauksen hänen pullostaan. Ei maistunut huonommalta, mutta suuhun jäi siitä ilkeä jälkimaku. Pakkasin repun Hämeenlinnan reissua varten, lueskelin Lord of Misrulea ja puuhasin niitä näitä. Parin silmäyksen verran katselin Aliasta. Pää oli taasen tyynyssä puoli yhdentoista jälkeen.

26.11. PERJANTAI: Matkailua: Lapinjärvi - Helsinki - Hämeenlinna

7.05 kello soi. Heräsin kurkku hieman kipeänä - pelkäsin että olen sairastumassa. No, nousin ja aamupesin.
Hieman ennen puoli kahdeksaa olin aamupalalla. Kävin respassa josko saisin matkaliput, mutten saanut, kuulemma vasta kämppätarkastuksen jälkeen mahdollista. Palasin siis kämpille siivoamaan. Ainoana vapaaehtoisena imuroin ja pyyhin hieman pölyjä. Odottelimme kämppätarkastusta, jota ei tullut, yli puoli yhdeksän, ja lähdimme sitten ensiaputunnille, johon saavuimme pikkaisen myöhässä.
Myöhemmin kuulin respassa Maken sanovan jotain sellaista, että tänään oli ensimmäinen kerta kolmeen vuoteen, kun ei ollut kämppätarkastusta.
Ensiavusta ensimmäinen tunti oli luennointia. Toiseksi tunniksi meidät jaettiin kahteen osaan, joista toinen jäi luokkaan harjoittelemaan nukella elvytystä, toinen meni terveysasemalle. Elvyttäminen lopetettiin noin 10.15 ja tunti julistettiin päättyneeksi kymmenisen minuuttia myöhemmin. Luennointia olisi jatkettu, mutta terveysasemalle elvyttämään mennyt puolisko oli jo vahingossa päästetty viikonloppulomille joten meidätkin päästettiin.
Respan kautta kämpille odottamaan ja oleskelemaan. Innostuin myös ottelemaan valokuvia, talon sisällä ja ulkopuolelta. Harmi kun käytössäni oli vain kertakäyttökamera, tuli säästeltyä kuvia. Katselin kun tilausbussi tuli täyteen, ja astuin Inkeroisten bussiin, joka tuli vain puolitäyteen. Matkalla keskustelin sivaritovereitteni kanssa ja katselin maisemia. Bussista tipahdin eduskuntatalon edessä.
Ensin kävelin aikatauluja etsimään linja-autoasemalta.
 
Matkalla rautatieasemalle näin Yliopiston apteekin, josta päätin lähteä etsimään vitamiineja ja helpotusta kurkkukipuihini. Rautatieasemalla kävin hakemassa lipun, ja sitten menin Aseman Wursti -grilliravintolaan nauttimaan Veturimiehen erikoisesta (makkarapurilainen ja juoma). Sitten junaan istuskelemaan ja lähtöä odottelemaan. Juna lähti 14.04.
Hämeenlinnassa olin noin 15.09.

27.-28.11. VIIKONLOPPU: Hämeenlinnassa, viimeistä kertaa takaisin Lapinjärvelle

Lauantaina vietin aikani kummini perheen luona.
Kurkkukipua ja yskää oli pikkaisen koko viikonlopun.
Sunnuntaina iltaviiden jälkeen lähdin kummini luota Hämeenlinnan rautatieasemalle josta juna lähti noin 18.40. Helsingin rautatieasemalla juna oli kymmenisen minuuttia myöhässä, noin 20.10. Bongasin pari sivaritoveria, joiden kanssa istahdimme pariksikymmeneksi minuutiksi juttelemaan, kunnes kävelimme linja-autoasemalle, jossa oli kourallinen sivareita ja moninkertainen määrä varusmiehiä. Linja-autoon pääsimme istumaan jo ennen yhdeksää. Matkatavaroita emme taaskaan saaneet tavarakonttiin, koska siellä oli kuulemma joku iso akku tms... pöh.
Tällä kertaa linja-auto oli aikataulussa (22.32) LKK:n tienhaarassa. Kävelimme koivukujaa pitkin keskukselle raikkaassa talvi-ilmassa. Keskuksella (22.40) purin repun ja katselin pari silmäyksen verran elokuvaa Pelastakaa sotamies Ryan. Söin banaanin iltapalaksi. Pesin hampaat ja painoin pään tyynyyn noin puoli kahdeltatoista.
  © Tatu Hyvärinen